lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kevät tuoksuu jo - ainakin sisätiloissa.

Tuoksupelargonia odottaa kevättä.





































Sisällä tuoksuu jo kevään odotus. 

En ollut vielä ehtinyt kunnolla aloittaa  kevään istutusten suunnittelua. Olin ajatellut tarttua multa-intoon aivan kohta, kunhan akuuteilta muilta kiireiltäni ehdin. Toki olin jo pariin kertaan tehnyt alustavia mietintöjä aiheeseen liittyen.

Sain eilen Sadulta tuoksupelargonian! Kiitos, tuli hyppy kevääseen. Kävin eilen Sadulla kylässä, ja siellähän oli jo melkoinen taimi-armeija odottamassa ulospääsyä. satumaistajuttua

Lajien runsaus herätti minutkin jonkun laisesta talvihorroksesta. Oih, nythän on taas tämä kevään aika. Ja kun toin kotiin tämän viehkeän tuoksupelargonian taimen, puutarhainnostus käynnistyi väkisin. Nyt tuoksupelargoniani on tämän kevään ensimmäinen innokas, joka odottaa oikeaa kevättä ja ulospääsyä. Siihen asti se saa katsella ulos ikkunan läpi, laitoin sen ihan kunniapaikalle.

Tänään ulkona sataa räntää. Tuoksupelargoniani saa vielä pitkän tovin katsella tulevaa kesäpaikkaansa olohuoneesta, sisältä lämpimästä. Ei tuo kesäpaikka vielä tänään niin houkuttelevalta näytäkään.
Mutta pian, pian...
Räntäsade 25.3.2017.