sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Jos pidät vaihtelusta - pidät huhtikuun 2017 säästä

Illalla maa oli taas valkoinen. 
Ruusunoksille siedätyshoitoa.


Jatkoa: Kevään ensimmäiset rohkeat
Ilta: lunta ja räntää

Aurinkoa - vesisadetta - lumisadetta

Sääennuste piti paikkansa. Ehdin hädin tuskin päivittää edellisen blogini, jossa ihastelin keväistä tuntua. Erityisesti köynnösruusun herääminen ilahdutti. 
Kuten kuvista näemme, illalla märkä lumi peitti maan. Räntäsade jatkui koko illan.

Vahtelunhaluisille kiva juttu.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kevään ensimmäiset rohkeat - liian aikaisin?


Idänsinililja eli siperiansinililja (Scilla siberica)

Ensimmäiset kevään rohkelikot


Eilen oli ensimmänen päivä tänä keväänä kun tuntui, että kevät on oikeasti alkanut. Illansuussa istuin pihalla, aurinko jopa kuumotti poskia ja ilma tuoksui keväältä. Kevään harmaudessa näkyi pieni sininen kukka. Sitkeä ja rohkea scilla oli työntynyt vajan kivijalan juuresta. Voi sitä, siitäkö lähdet kasvamaan?
Kalliokielot seinän suojissa.

Seuraavaksi huomasin, että joka vuotiset kalliokielotkin ovat aloittaneet kasvunsa. Ja nämäkin kevään ensimmäiset reippaat puskevat ylös hankalasta paikasta seinän vierestä.

Lämpö heijastuu tietysti rakenteista ja siksipä scilla ja kielot ponnistavat ensimmäisinä rakennusten reunoilta.

Ruusunvarret ovat heränneet. 

Kalle-kissan kanssa seuraamme puutarhan heräämistä.


Ja ahh, ruusu. Köynnösruusu on herännyt. Varret vaalean vihreät, punaiset silmut odottavina.
Nyt uskon, että kevät on alkanut.

Mutta: eilen + 13 lämmintä ja aurinko paistoi. Tänään on ennustettu taas vesi-, räntä- ja jopa lumisateita pääkaupunkiseudulle. Saas nähdä onko illalla maa valkoisena. Pitäisikö ruusun varret suojata?

Sään vaihtelu lähipäivinä: lämpötila 0-15 C ja auriko-vesisade-lumisade.
Kevät - kevät.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Lintu nauttii keväästä, kai?

Kevättä ilmassa, ainakin välillä.

Rakeita, lunta, loskaa, vettä - kevätkö?


Huhtikuun loppu, kevätkuukausi. Sääennusteet ovat pitäneet paikkansa. Taivaalta on satanut kaikkia veden olomuotoja. Perjantaina tuli rakeita ja ukkosti. Eilen satoi vettä todella rankasti, sitten tuli räntää. Tänään sunnuntaina: sadekuuroja. Välillä taas kirkkaampaa. Lintunen odottelee kai kevättä? Niin minäkin.
Näkymä työpaikan ikkunasta.

Rakeet olivat tosi isoja.