torstai 25. toukokuuta 2017

Yksi yö ja kirsikkapuu kukkii

Aamulla kukkien nuput olivat avautuneet.




Kirsikkapuu kukkii taas

Yksi yö ja muutos on suuri. Aamulla kirsikkapuu kukkii. Joka vuotinen kaunis esitys, aina se tulee yhtä nopeasti. Kukan nuput lupailevat kaunista kukintoa ja alan odottaa valkoista huntupeitettä. Tänä keväänä ollaan myöhässä aikataulusta. Illalla kaikki oli vielä odottavalla kannalla. Aamulla: kirsikkapuu kukkii taas. Herkkä hetki.

Haaveita, toiveita, kaunista katsella. 

Hanami on japania ja tarkoittaa kukkien katselemista.

Vanha blogikirjoitukseni 15.5.2015: Katsele ja rauhoitu - kirsikankukkien aika on nyt. 
Katselen taas näitä oman pihan kukkia ja osaan myös rauhoittua ja nauttia luonnosta, kauneudesta ja rauhasta. Ei siis mitään uutta. Ehkä olenkin löytänyt ajatuksen jostain syvemmältä. Sama kukkien katselun aika on koittanut taas. Tänä vuonna pari viikkoa myöhemmin, mutta tullut kuitenkin. Toivottavasti tämä kukinto kestää mahdollisimman pitkään. Ainakin viikon.

Taivas taustalla - niin suomalainen.

Sininen ja valkoinen.

Miten tämä päivä onkin niin suomalainen väreiltään.

Onko vanha kirsikkapuuni väsynyt vai enkö vain muista, että heti alussa jokainen oksa ei ole täynnä kukkia. Viime vuonna puu oli kuin valkoinen morsiuskimppu. Odottelen, toivon lisää kukkia.

Vähän tulee verrattua omaa pientä puutani naapurin jättiläismäisen isoon kirsikkapuuhun. Se kukkii yleensä pari päivää aikaisemmin. Meillä puuta on leikattu ja se on tarkoituksella pidetty aika pienenä. Molemmat puut ovat yhtä vanhoja. Taitavat olla veljeksiä.

Oma kirsikkapuu, ensimmäiset kukat ovat juuri avautuneet.

Naapurin kirsikkapuu.

Kuka syö kirsikat

Minun pienen puuni etu on se, että yllän itse poimimaan kypsät kirsikat sitten, kun niiden aika koittaa. Naapurin korkea puu lahjoittaa marjat oraville ja linnuille. Hyvä sekin.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Tämän kesän uudistus - japanilainen tyyli

Japanilainen tyyli

Puutarhan ongelmakohta sai uuden ilmeen. 

Joka kevät sama ongelma. Vanhan pihlajan juuret työntyvät maanpintaan ja vaatii pihasuunnittelulta paljon.

Kun muutimme, pihamme kasvoi nurmea. Tai ymmärsin sen nurmikoksi vasta, kun sateisen kevään jälkeen mutavelli kuivui ja maa alkoi vihertää. Pihalle kasvoi ruohikko kesän mittaan. Tällainen savimaa, vanha merenpohja.

Seuraavana keväänä päätin päästä nauttimaan pihastamme mahdollisimman aikaisin. Osan pienestä pihastamme päällystin ylimääräiseksi jääneillä tiiliskivillä ja osan puupaneeleilla, niillä ostovalmiilla neliöillä. Pihlajan juurelle tein kukkapenkin ja nimesin sen "keskipenkiksi". Kohotetun kukkapenkin alle sain hyvin piilotettua pihlajan muhkuraiset juuret, jotka kumpuilivat maasta ylös. Kukkapenkkiä reunustamaan laitoin puisen koristeaidan.

Keskipenkki kesällä 2010.
Keskipenkki kukoisti monta vuotta. Erityisesti idän unikot kukoistivat siinä. Mutta sitten sen aika oli ohi. Aurinko porottaa suoraan keskipenkkiin ja se alkoi näyttää lähinnä kuivalta kasalta. Lisäksi Kalle-kissan kulkureitti kulki juuri keskipenkin halki. Idän unikot kukkivat vain lyhyen aikaa, ja usein se kukinta jäi vain päivän mittaiseksi. Jos sade ei vienyt kukkia niin Kallen juoksunaru katkaisi ne.

Kevät 2015, kaikki vielä hyvin.


Siispä päätin uudistaa keskipenkin. Viime keväänä koitin tehdä japanilaisen puutarhan. Totuus on se, että tulos oli surkea. Koitin peittää puunjuuria ja kasasin kiviä puun juurille. Ruukkukukat eivät juurikaan pelastaneet näkyä. Keskipenkkini näytti lähinnä haudalta. (Tästä ei ole tullut otettua kuvaa, jostain syystä.)

Kevät 2017. Taas pihlajan juuret aiheuttavat harmia. Viime vuotinen uudistus on kurja näky. Nyt tulee muutos. Purin koko keskipenkin, tai sen "japanilaisen" kivikasan. Pohjustin ja rakensin uudelleen. Koristekivenä punaista graniittia. Vähän orvokkeja ja samettiruusuja ruukuissa.

Nyt olen melko tyytyväinen. Katsotaan kesän mittaan, oliko tämä uudistus onnistunut. Nyt keskipihalla on pieni henkäys japanilaista puutarhaa.

Puutarhan ilme uudistui 20.5.17. Punaista graniittia pitää ostaa lisää. Huom: siirsin viime syksynä entisestä keskipenkistä idän unikot eri kukkapenkkiin. Hyvin näyttävät aloittaneen kasvunsa tässä uudessa paikassa.

Kevät 2017. Ei tarvinnut mennä punttisalille kun näitä siirteli.

20.5.2017. Uudistus: japanilainen tyyli.
Kevät 2017. Purkutyö. "Hautarakennelma" ei ollut onnistunut.